Uusi korkokatto voimaan syyskuussa

Eduskunta on hyväksynyt uuden kulutusluottoja koskevan lain, joka astuu voimaan 1.9.2019. Uusi laki rajoittaa kulutusluottojen korkoja ja muita kuluja ja asettaa ns. korkokaton uusille lainoille. Syyskuun alusta lähtien kaikkien kulutusluottojen maksimikorko on 20%. Koron lisäksi lainasta saa periä korkeintaan 150€ muita kuluja vuodessa.

Uusi korkokattolaki tiukentaan huomattavasti nykyistä lakia, joka on määrittänyt 50% maksimikoron alle 2 000€ lainoille. Jatkossa siis myös yli 2 000€ lainat ovat säätelyn piirissä.

Laki tulee vaikuttamaan myös maksuajan pidentämisestä perittäviin kuluihin. Jatkossa kulutusluoton maksuajan pidentämisestä voi periä korkeintaan 5€, kun maksuaika pitenee vähintään 14 päivällä. Vuoden aikana näitä maksuja saa periä korkeintaan 20€.

Uusi laki asettaa myös tiukempia sanktioita lainayrityksille. Mikäli luotonantaja rikkoo korko- tai luottokustannuskattoa koskevaa sääntelyä, ei kuluttajalta saa periä korkoa tai muita kustannuksia lainkaan.

Kaikki edellä kerrotut muutokset koskevat myös vertaislainoja. Jakossa myös vertaislainapalveluiden kautta otettujen lainojen tulee noudattaa tiukentunutta korkokattoa ja muita ehtoja.

Uusi syyskuussa voimaantuleva laki koskee vain uusia lainoja, ennen syyskuun alkua otettujen lainojen ehdot eivät muutu. Tämä koskee myös limiitti- ja tililuottoja sekä luottokortteja. Kuluttujan kannattaakin jatkossa kilpailuttaa myös tililuottojen ja luottokorttivelkojen korot ja varmistaa, että myös näiden luottojen kustannukset ovat mahdollisimman alhaiset.

Kilpailutus käy kätevästi yhdellä hakemuksella.

Monet markkinoilla toimivat yritykset myöntävät jo nyt uuden korkokaton alittavia kulutusluottoja, joten vertailemalla eri lainayritysten tarjouksia voit saada kulutusluoton edullisella korolla ennen syyskuun alkua.

Tarkemmat tiedot lakimuutoksesta löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *