Talous kuntoon heti alkuvuodesta.

Näin vuoden alussa on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään myös oman talouden tilannetta. Muutamalla helpolla konstilla varmistat, ettei vuoden aikana tule yllätyksiä.

  1. Tarkista, että uuden verokortin ennakonpidätys on laskettu oikein. Mikäli tuloihin on odotettavissa suuria muutoksia edellisestä vuodesta, kannattaa tilata uusi verokortti heti alkuvuodesta. Näin tuloistasi tehdään oikea ennakonpidätys joka kuukausi
  2. Tarkista vakuutussopimukset ja varmista, että vakuutukset vastaavat edelleen tarpeitasi. Onko esimerkiksi kotivakuutus riittävän kattava, tarvitsetko kaikkia nykyisiä vakuutuksia tai onko tarvetta uusille vakuutuksille. Vakuutukset kannattaa myös kilpailuttaa parin vuoden välein. Kokoa nykyisten vakuutusten tiedot yhteen ja pyydä muutama kilpaileva tarjous. Jo muutaman vakuutuksen kilpailutus voi tuoda satasen säästön vuodessa.
  3. Tarkista nykyisten lainojesi tilanne. Onko sinulle kertynyt useita pieniä lainoja ja luottokorttivelkoja, joiden maksut ovat jopa yli 1000 euroa kuukaudessa? Jo muutaman yksittäisen lainan yhdistäminen voi tuoda useiden satojen eurojen säästön kuukaudessa. Myös asuntolainan kilpailutus kannattaa tehdä muutaman vuoden välein. Kilpailevia tarjouksia voi pyytää yksitellen muutamasta pankista tai käyttää netistä löytyvää kilpailutuspalvelua.
  4. Puhelin-ja nettiliittymän hinnat on hyvä tarkistaa vuosittain. Monilla operaattoreille on tarjouksia uusille asiakkaille, joita hyödyntämällä saa säästettyä mukavasti.

Kaikkea ei toki tarvitse tehdä yhdellä kertaa, mutta isoimmat säästöt saa aloittamalla kilpailutuksen heti alkuvuodesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *